Luonto, luonnostaan?

Seurasaaressa nautiskelemassa:

Luonto kärsii kuivuudesta. Monet puut ovat menettäneet lehtensä. Vihreä on muuttunut kauniin kellertävänruskeisiin väreihin. Tuoksuu kuivalle metsälle. Tästä minä pidän. Valitettavasti kaunis ruska saattaa jäädä näkemättä kauniin kuivumisen vuoksi. Itse en ymmärrä miksi ihmiset ovat niin surullisia kasvien kuollessa kuivuudesta. Se on luonnollista. Luonnotonta on kastella keinotekoisesti. Toisissa paikoissa, ihmisen rakentamissa, kastelu on tietysti välttämätöntä. Kun rakennetaan kaunis puisto kaupunkiin, ei ole tarkoituksenmukaista antaa sen kuihtua veden puutteeseen. Toisaalta taas kaupunkilaiset odottavat verovaroilla rakennetun puiston olevan vihreäkeidas kaupungissa. Monille nämä keinotekoiset puistot ovat luontoa. Filtti asetellaan nurmikolle ja piknik on valmis. Toivomuksena viettää hetki luonnossa. Juu, tiedän, hieman karrikoitua, mutta miettikääpä kaksi kertaa... On yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, joille ainut kokemus luonnosta on juuri tämä kaupungin puisto. Metsät ovat vieraita.

Ystäväni ystävä on asunut kaupungissa koko lapsuutensa. Perheellä ei ollut kesämökkiä maalla ja isovanhemmatkin asuivat kaupungissa. Lomat vietettiin ulkomailla. Tyttö pääsi metsään 20-vuotiaana suunnilleen ekaa kertaa. Aivan haltioituneena halaili puita ja leikki käpyleikkejä. Ja tää on fakta. Se on pelottavaa. En halua jaotella ihmisiä mitenkään, mutta tuntuu että ihmiset vieraantuvat luonnosta yhä enemmän ja enemmän.

Kiireisenä päivänä hakeudun itsekkin puistoihin, jos siihen on aikaa. Nyt kun on ollut aikaa, ei ole tarvinnut puistoissa pyöriä (: Tuntuu vaan niin hassulta, että Espa on aina niin vihreä ja kukat täydellisessä järjestyksessä. Vaihtavatkohan puutarhurit nurmikkoa siellä montakin kertaa kesässä, kun se on aina niin vihreä ja silti kovalla kulutuksella...?

Luonnon helmaan tulemisessa on tietysti aina riskinsä. Kusiainen on ehtinyt purra minua jo kerran tunnin aikana. Hieman se nipisti, mutta ehkä se oli oikeutettua - olenhan heidän reviirillään.

Niin.. Koko pointti tässä höpötyksessä on, että on surullista kun ihminen unohtaa kuuluvansa luontoon. Luonto antaa ja ottaa. Sillä on oma tasapainonsa. Kivet, kasvit, eläimet ja ihmiset. Tasapaino, jota ei kuulu järkyttää. Voisin ihan sydämmestä paasata tässä hetken ilmastonmuutoksesta, joka on ehkä pelottavinta kehitystä maapallolla tällä hetkellä, mutta en tee sitä. Luonto pitää viimekädessä varmastikin huolen itsestään. Se on ollut täällä ennen meitä. Me voimme vain nauttia siitä. Ja arvostaa sitä.

Pelkästään ihminen ei ole vieraantunut luonnosta. Seurasaaressa on hyvä käydä havainnoimasta kehitystä. Ihmiset unohtavat lintujen ja oravien olevan osa luontoa, jonka rauhaa ei kuulu järkyttää. Eivät ihmiset sitä pahalla tee. Kyllä eläin oppii kerjäämään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sillä on nälkä. Sitä ei kuulu ruokkia. Ei ainakaan keskellä kesää kädestä.

Sillan päässä on syntynyt ja kasvanut tänä vuonna suuri Kanadanhanhilauma. Ne ovat petoja. Samaten kuin joutsenet, joilla on terävä hammasrivistö. Kauniitahan ne ovat. Mutta eikö riitä katsella niitä? Ja jättää ne rauhaan? Ei, vaan repäistään pussista pähkinöitä (jotka on tarkoitettu saaressa asuville kädestä syöville oraville, jotka muuten hyppäävät jalkoja pitkin olkapäille ja käteen katsomaan onko ruokaa, että kannattaa varoa) ja syötetään lintuja. Hanhet sähisevät ja näyttävät kieltään. Silti niiden päälle sataa pähkinöitä.

Entä kun tulee talvi? Oravien ruokkioita täällä varmasti on läpi vuoden ja näillä kurreilla on luultavsti paljon evästä jemmassa, mutta miten käy linnuille, joiden pitäisi älytä muuttaa etelään?
a) älyävätkö ne lähteä, koska ovat syntyneet ja kasvaneet Seurasaaren sillan kaislikossa, todennäköisesti poistumatta sillan kupeesta kertaakaan, b) osaavatko ne etsiä ruokaa matkalla etelään tai paikan päällä, c) osaavatkohan ne ylipäätään lentää, koska vierailen Seurasaaressa lähes päivittäin, enkä ole nähnyt näiden lintujen kuin ainoastaan kävelevän...?

Mielestäni nämä linnut ja oikeastaan koko saaren eläinkunta on pilattu ihmisen toiminnalla ja monet niistä eivät varmastikkaan tule selviämään talven yli. Jokaisen luontokappaleen luonnollista tilaa kuuluu kunnioittaa. Ihmisillä sitä taidetaan kutsua yksilöllisyyden kunnioittamiseksi. Jokaisella on hieman erillaiset tarpeet. Esim vaikkapa koirilla on tarve olla koira, vaikka ne asuvatkin ihmisten kanssa. Lintujen kuuluu viettää päivänsä ruokaa etsimällä. Niinkuin ihminenkin stressaantuu ja voi pahoin, jos ympäristö pakottaa tilanteeseen, joka ei ole oman luonteen mukaista, käy sama varmasti jokaiselle luontokappaleelle.

Se siitä ylipitkästä saarnasta (: Hauskaa viikonloppua!