Masentuneen aamu
Päivitykset on jääneet väliin vähäksi aikaa... Liikaa on taas mahtunut kolmeen viikkoon...Viikko päiväosastolla venyi kolmeen ja näköjään taas vuoteen.
Odottelen paikkaa osastolle. Koulu keskeytyi taas tältäkin vuodelta. Töihin piti ilmoittaa, että olen taas pitkällä sairaslomalla. Niin ja kouluun en ole vielä edes uskaltanut ilmoittaa... Varmaan käsitätte, että harmittaa hieman. Tuntuu kun elämä olisi pysähtynyt taas paikoilleen. Pitää elää tuntu kerrallaan. Kokoaninen päivä tuntuu liian pitkältä. Ja koko elämä tuntuu liian pitkältä.
Miten tässä taas kävi näin?
Siihen jos osaisi vastata niin varmasti pääsisi eteenpäin.
Mieli. Seharmaanryppyisenlihaskimpunsisälläolevajokin. Se elää omaa elämäänsä. Ottaa vallan ja pyörittää kehoa tekemään asioita, jotka tuhoavat itse elämää. Se kaipaa verta ja luita. Tuntuu, että sillä on jtokin tarve tuhota keho ja siirtyä jonnekkin eteenpäin. Vai onkohan se kuitenkin vaikka sielu. Vai onko se psyyke. Vai onko se sairaus. Vai onko se jokin pahavoima, joka on päättänyt kiduttaa juuri minua? Mikä helvetti se oikein on, joka ajaa ihmisen toimimaan täysin järjen vastaisesti... Sivuuttaen sen ja ottaen kaiken vallan..
Kaikki ovat niin huolissaan. Harva osaa kuitenkin vain suhtautua. Ihan vaan olla niin kuin ennenkin. Sitä kaipaan. Ei mitään erikoiskohtelua ja hyssyttelyä ja kokoaikaista surutyötä. Totta hemmetissä sitä surettaa, mutta en minä voi auttaa muiden surua, kun en selviä edes omastani. En kestä kun muut itkevät tai haluavat KOKOAJAN jutella siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Miten mukavaa olisi jos olisin kunnossa. Hei! Niinpä!
Yritän vain elää tunti kerrallaan. Tässä ja nyt kestää sen ahdistuksen. Yrittää löytää kauneutta.
Edes maailman väreistä. Ne lohduttavat. Värit. Omituista. Maalaan ja maalaan ja piirrän. Lähes taukoamatta. Lapparissa, kotona ja ihan missä vaan on siihen mahdollisuus.
Aika vain kuluu. Päivillä ja kellolla ei ole merkitystä. En voi tai saa olla hetkeäkään yksin. Ja sitä vain haluaisin. Muuttaa mökille metsän keskelle ja olla yksin nin kauan kuin vain mahdollista. En vain voi olla yksin, koska pelkään. Pelkään itseäni ja sitä jotain josta en tiedä mitä se on...
