Luonto, luonnostaan?

Seurasaaressa nautiskelemassa:

Luonto kärsii kuivuudesta. Monet puut ovat menettäneet lehtensä. Vihreä on muuttunut kauniin kellertävänruskeisiin väreihin. Tuoksuu kuivalle metsälle. Tästä minä pidän. Valitettavasti kaunis ruska saattaa jäädä näkemättä kauniin kuivumisen vuoksi. Itse en ymmärrä miksi ihmiset ovat niin surullisia kasvien kuollessa kuivuudesta. Se on luonnollista. Luonnotonta on kastella keinotekoisesti. Toisissa paikoissa, ihmisen rakentamissa, kastelu on tietysti välttämätöntä. Kun rakennetaan kaunis puisto kaupunkiin, ei ole tarkoituksenmukaista antaa sen kuihtua veden puutteeseen. Toisaalta taas kaupunkilaiset odottavat verovaroilla rakennetun puiston olevan vihreäkeidas kaupungissa. Monille nämä keinotekoiset puistot ovat luontoa. Filtti asetellaan nurmikolle ja piknik on valmis. Toivomuksena viettää hetki luonnossa. Juu, tiedän, hieman karrikoitua, mutta miettikääpä kaksi kertaa... On yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, joille ainut kokemus luonnosta on juuri tämä kaupungin puisto. Metsät ovat vieraita.

Ystäväni ystävä on asunut kaupungissa koko lapsuutensa. Perheellä ei ollut kesämökkiä maalla ja isovanhemmatkin asuivat kaupungissa. Lomat vietettiin ulkomailla. Tyttö pääsi metsään 20-vuotiaana suunnilleen ekaa kertaa. Aivan haltioituneena halaili puita ja leikki käpyleikkejä. Ja tää on fakta. Se on pelottavaa. En halua jaotella ihmisiä mitenkään, mutta tuntuu että ihmiset vieraantuvat luonnosta yhä enemmän ja enemmän.

Kiireisenä päivänä hakeudun itsekkin puistoihin, jos siihen on aikaa. Nyt kun on ollut aikaa, ei ole tarvinnut puistoissa pyöriä (: Tuntuu vaan niin hassulta, että Espa on aina niin vihreä ja kukat täydellisessä järjestyksessä. Vaihtavatkohan puutarhurit nurmikkoa siellä montakin kertaa kesässä, kun se on aina niin vihreä ja silti kovalla kulutuksella...?

Luonnon helmaan tulemisessa on tietysti aina riskinsä. Kusiainen on ehtinyt purra minua jo kerran tunnin aikana. Hieman se nipisti, mutta ehkä se oli oikeutettua - olenhan heidän reviirillään.

Niin.. Koko pointti tässä höpötyksessä on, että on surullista kun ihminen unohtaa kuuluvansa luontoon. Luonto antaa ja ottaa. Sillä on oma tasapainonsa. Kivet, kasvit, eläimet ja ihmiset. Tasapaino, jota ei kuulu järkyttää. Voisin ihan sydämmestä paasata tässä hetken ilmastonmuutoksesta, joka on ehkä pelottavinta kehitystä maapallolla tällä hetkellä, mutta en tee sitä. Luonto pitää viimekädessä varmastikin huolen itsestään. Se on ollut täällä ennen meitä. Me voimme vain nauttia siitä. Ja arvostaa sitä.

Pelkästään ihminen ei ole vieraantunut luonnosta. Seurasaaressa on hyvä käydä havainnoimasta kehitystä. Ihmiset unohtavat lintujen ja oravien olevan osa luontoa, jonka rauhaa ei kuulu järkyttää. Eivät ihmiset sitä pahalla tee. Kyllä eläin oppii kerjäämään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sillä on nälkä. Sitä ei kuulu ruokkia. Ei ainakaan keskellä kesää kädestä.

Sillan päässä on syntynyt ja kasvanut tänä vuonna suuri Kanadanhanhilauma. Ne ovat petoja. Samaten kuin joutsenet, joilla on terävä hammasrivistö. Kauniitahan ne ovat. Mutta eikö riitä katsella niitä? Ja jättää ne rauhaan? Ei, vaan repäistään pussista pähkinöitä (jotka on tarkoitettu saaressa asuville kädestä syöville oraville, jotka muuten hyppäävät jalkoja pitkin olkapäille ja käteen katsomaan onko ruokaa, että kannattaa varoa) ja syötetään lintuja. Hanhet sähisevät ja näyttävät kieltään. Silti niiden päälle sataa pähkinöitä.

Entä kun tulee talvi? Oravien ruokkioita täällä varmasti on läpi vuoden ja näillä kurreilla on luultavsti paljon evästä jemmassa, mutta miten käy linnuille, joiden pitäisi älytä muuttaa etelään?
a) älyävätkö ne lähteä, koska ovat syntyneet ja kasvaneet Seurasaaren sillan kaislikossa, todennäköisesti poistumatta sillan kupeesta kertaakaan, b) osaavatko ne etsiä ruokaa matkalla etelään tai paikan päällä, c) osaavatkohan ne ylipäätään lentää, koska vierailen Seurasaaressa lähes päivittäin, enkä ole nähnyt näiden lintujen kuin ainoastaan kävelevän...?

Mielestäni nämä linnut ja oikeastaan koko saaren eläinkunta on pilattu ihmisen toiminnalla ja monet niistä eivät varmastikkaan tule selviämään talven yli. Jokaisen luontokappaleen luonnollista tilaa kuuluu kunnioittaa. Ihmisillä sitä taidetaan kutsua yksilöllisyyden kunnioittamiseksi. Jokaisella on hieman erillaiset tarpeet. Esim vaikkapa koirilla on tarve olla koira, vaikka ne asuvatkin ihmisten kanssa. Lintujen kuuluu viettää päivänsä ruokaa etsimällä. Niinkuin ihminenkin stressaantuu ja voi pahoin, jos ympäristö pakottaa tilanteeseen, joka ei ole oman luonteen mukaista, käy sama varmasti jokaiselle luontokappaleelle.

Se siitä ylipitkästä saarnasta (: Hauskaa viikonloppua!

Oppia olemaan suorittamatta...

Siinnä vasta haaste.

Keväällä tunnustin itselleni, että SHstä irtipääseminen vaatii (ainakin) vuoden tauon "oikeasta" opiskelusta. Ei tenttejä, ei suorittamista. Ainoastaan taidetta ja nautintoa lukea filosofiaa. Ympärillä ihmisiä, jotka arvostavat sisäistä eheyttä, itseksi kasvamista ja yksilöllisyyttä. Ajatus loistava. Nyt se pitäisi vain toteuttaa..

Snellussa käsitellään yhtä aihetta aina viikon verran. Eli yksi kurssi per viikko. Ensimmäisen viikon vetää Reijo Wilenius ja kurssille luetaan pohjustukseksi yksi kirja. Pohdintaa ihmisyydestä. Kirja voisi olla juuri kuvaamani nautinto. Mutta mistä taas yllätin itseni... Olen lukenut netistä suunnilleen koko Wileniuksen elämänkerran, jotta tiedän kuka tulee luennoimaan. Kaiken lukemani perusteella Wilenius on tehyt vaikutuksen. Sain kirjan käteeni ja suorittaminen alkoi... Osaan ensimmäisen kappaleen ulkoa. Ei tämän näin pitänyt mennä. Eilen kävin Pitkällä lenkillä ja koko juoksemisen ajan kertasin kirjaa.

Juuri tämä "haluan olla paras luennoilla ja osata esittää juuri oikeat kysymykset" ajaa taas syömättömyyteen ja haluun laihtua. Haloo! Eihän kurssista ole edes tenttiä. En voi edes saada numeroa! Pitäisi lukea itseään varten. Päästää irti ja antaa Omien ajatusten mennä eteenpäin. Ei tarvitse suorittaa. Kurssilla ei tule olemaan ketään parasta. Grrr... NIIN vaikeaa. Oikeastaan tämä vain todistaa sen, että vuosi Snellussa oli oikea ratkaisu. Vielä on piiiitkä matka siihen, että opin pois täydellisyyden tavoittelusta.

Tässä siis pyhäpäätös: Muistiinpanoihini tulee tästä eteenpäin ainoastaan viitauksia Wileniuksen päätelmiin ja kaikki muu on tekstin herättämiä omia ajatuksiani.

En lähde "vanhaan tyyliin" heti ekasta kirjasta / kurssista, vaan yritän nyt oikeasti muuttaa tämän mallin...

SH nostaa siis taas päätään. Oikeastaan olisi hyvä, jos lukisin kirjan vasta päivis viikon aikana. Tuntuu, että tarttis tukea lukemiseen. Pelottavaa. Suureksi numeroksi on noussut jäätelö. Kesään kuuluu jäätelö ja olen antanut itselleni luvan syödä joka päivä yhden jäätelön. Oikeastaan siihen ei tarttis edes mitään lupaa, koska se on ihan mustaa valkosella startti listalla. Kuitenkin sitä joutuu taas perustelemaan itselleen erinäisten kommenttejen jälkeen viime päivien ajalta. Sama koskee mysliä, jota syön yleensä 100g illalla. Välillä kaksi kertaa 100g, jos päivällä on jäänyt syömiset vähemmälle ja on nälkä... Ja sitten on vielä isoin haaste. Kokkasin pakastimeen ruokaa. Kokatessani lupasin itselleni syöväni ne pois seuraavan viikon aikana. Eilinen jäi väliin. Mitenköhän käy tänään... Nostin ruokaa sulamaan iltapäivälle, mutta sisimmässään ei ole mitään aikomustakaan syödä sitä.. Kuitenkaan en haluaisi pilata ensi vuotta taas tällä pelleilyllä...

Suku on pahin ja paras... Valitettavan oikeeseen osuva kipeän kamala toistuva KLISEE!!! AHDISAAA-AA

Perjantai-lauantai vietettiin siis serkkujen iltaa. Kokemus oli jännä. Taas vaihteeks. Tuntuu siltä, että aina kun A2 tulee hesaan, niin joutuu jotenkin palaamaan juurillensa ja miettimään kaiken syytä jostain monien sukupolvien takaa. Neutraalisti, ilman vihaa, selvittää yhtäläisyyksiä ja laskea kaikkea yhteen. Puhdistava kokemus, vaikkakin sulateltavaa on taas vähäksi aikaa. Niin pelottavaa. Mitä ihmettä tän kaiken PASKAN takana oikein on... Toistuvia lauseita ja toistuvaa käyttäytymistä. Leijumista. Kuitenkin kaikki niin vilpitöntä. Ei kiusaamista, vaan todellisuutta. Omissa harhoissaan ja vainoissaan. Masennus. *Naps*. Sopeutumista. Uhrautumista. Taistelua. Sukupolvesta toiseen.

Tänään taidan purkaa tunteitani paperille. Lähden maalaamaan rantaan.
Oikeasti haluaisin syödä. Oikeasti tuntuisi siltä, että kuuluisi lähteä pitkälle lenkille.

Ja ihan aikuisten oikeasti täällä täytyy siivota tai kohta saa kahlata paikasta toiseen. Se saa kyllä odottaa iltaan.

Viheltäen menee

Tänään taas Kelan palkkapäivä. Kiva, että saa laskut maksettua. Muuhun ei sit oikeestaan jääkkään rahaa. Vero % on vielä ihan perseellään ja menee 30% siitäkin mitä saa tukea. No joo. Pääasia, että tulee velvollisuudet hoidettua. Mulla sentään on kohtuullinen päiväraha ja vakuutus maksaa lääkkeet ja lekurit. Ei käsitä, miten jotkut tulee toimeen sairaspäivärahalla. Ei niin mitenkään päin.

Eilen en kuitenkaan malttanut mieltäni. Clas Ohlsonilla oli kaikki valkokuvaustarvikkeet poistomyynnissä ja ostin leikkurin. Hieno kapine ja tuli kyllä tarpeeseen. Illalla häärin labrassa neljä tuntia ja kuvista tuli mahtavia. Ihanan kesästä. Hieman toistoa, mutta ei voi käsittää noita nopeusrajotuksia tuolla Turun saariston perukoilla. Tälläkin tiellä oli 80 km / h rajotus (: Oli hassua ajella takasin päin Turkuun kun hienoilla teillä, jotka oli kolme kertaa yhtä leveitä, oli puolet pienemmät rajotukset.

Eilen nähtiin ANn kanssa ja käytiin Seurasaaressa. Mukavaa kun ilmat on vähän viilentyneet. Kesän kuumuus on mukavaa aina välillä, mutta kyllä mä taidan enemmän tykätä villapaita keleistä. Aamulla postilaatikosta tippui Hennesin kuvasto. Epäilyttävää, että suunnilleen yksikään vaate ei maksa yli kahtakymppiä. Yhden villatakin taidan hankkia ja uudet farkut olis paikallaan. Näytän vanhoissa jo niin rentulta kaikkine paikkoineen, että eilen yks narkkari tuli kehumaan mun siistejä paikkoja *just joo* ja yritti myydä pöllimiään aurinkolaseja. Itsensä mukaan hän on kleptomaani ja kassista löytyi 20 korkkaamatonta merkki aurinkolasia. Seksilläkin olis voinu ostaa lasit. Juu-juu...

Syöminen on taas vaikeeta. Homma kaatuu heti ku kukaan ei oo kantamassa ruokaa nenän eteen. Ja syö samaan aikaan. Sylin palstalla monet selittää miten ne häpee syömistä ja puputtaa lähinnä yksinään. Ei tajua. Musta tuntuu, että homma on toisin päin. Monet SHt syö just näyttääkseen muille syövänsä. Että epäilykset ei herää. Ja hakeutuvat sitten omaan rauhaansa mielellään niin pitkäksi aikaa ku mahollista, että ei sit tartte syödä. Aina niin mukavaa eristäytymistä. Varmasti just tän takia monien läheisille tulee yllätyksenä, että syömisen kanssa on jotain ongelmaa. Tiedä häntä. Tää on vaan mun näkökanta. Jokainen tietty tavallaan.

Lisää kitinää... Tää perhanan ihottuma ei pysy millään kurissa. Ei vois oikeen nyt taas pariin viikkoon käyttää noita kortisonivoiteita tai kohta mun iho on paperin ohutta. Kutinaa ja kutinaa. Samantien nousee takas. Ite epäilen, että tää ei kyllä oo mitään atooppistaihoa vaan keliakiaa. Onneks on sisätautilekurin aika varattuna. Huolestuttaa.

Tänään on vuorossa poseeraamista. Täytyy käydä ottamassa passikuvia Snellun kortteja varten. Suuntaan siis Kallioon. Uskomatonta, että tänään on jo torstai. Viikko on taas mennyt huimaa vauhtia. Serkku tulee huomenna hesaan ja tiedossa on illanviettoa suvun kesken. Siis vain meidän alle 25-vuotiaiden kesken. Kivaa siis odotellessa.

*Haukotus*

Onpas ollut väsynyt päivä. Aamulla sain aikaseks varata kolme lääkäriaikaa ja kohta oon taas tiptop kunnossa. Tuli pyöräiltyä 15 km ihan hyöty liikuntaa. Saldona tuli pino kirjoja kirjastosta ja vanhempien luota. Romanttista lukea 45 vuotta vanhaa kirjaa, joka jo repeää liitoksistaan ja on ollut koskemattomana kirjahyllyssä varmasti yhtä kauan. Idän pikajunan arvoituksen olen lukenut kerran aikaisemminkin, mutta en onneksi muista ratkaisua. Nautintoa on siis jäljellä vielä reilut sata sivua. Lähden nauttimaan viileästä illasta parvekkeelle.

Jn vika lomapäivä

Jlla alkaa huomenna työt. Kävimme juhlistamassa huippu kivaa lomaa Suomenlinnassa vinkkupullon kanssa. Ilta oli kaunis ja meren lähellä on aina hyvä olla. Mieleen tulvii lapsuuden muistot saaresta - niin hyvässä kuin pahassakin.

Kävimme juomassa yhdet oluet rantabaarissa ja matka jatkui lautalla Belgeen yhdelle viinilasilliselle. Tuloksena aivan kamala känni ja vessanpöntön halailua kotiin päästyä. Ei käsitä miten jotkut pystyvät ryyppäämään ja käymään rafloissa monta kertaa viikossa. Taidan olla tulossa vanhaksi...

Tänään olemme keskittyneet paranteluun. Haettiin pizzat, jotka on muuten varmaan hesan parhaat kyseisessä ravintolassa. Raahauduimme rannalle nauttimaan merituulesta ja aivan uskomattoman herkullisesta pizzasta. Köllöttelyyn kului melkein neljä tuntia. Aivan ihanaa.

Ja sainpas jotain aikaseksikin. Kämppä on taas puhdas (: Huomenna on varmasti vaikeaa. Kolmeen viikkoon eka päivä kun joutuu olemaan yksin. Yyhh.. Toivottavasi aurinko paistaa.

Töttöröö

Vielä puoli vuotta sitten ei olisi ollut mitään mahdollisuutta "aamulla" sängystä ylös nousemiseen, jos olo olisi ollut näin tokkurainen. Seroquel pöhnä. Pientä tsemppiä se vaatii, mutta voi luottaa pään selkenevän tunnin sisällä heräämisestä. Toisaalta voi rauhassa käydä läpi unia, joita on yöllä nähnyt. Ja niitähän riittää. Unista voi seurata missä mennään. Ne tuntuvat kertovan jotain alitajunnan vaikesta prosesseista ja asioista, jotka ehkä ovat kaiken takana. Tuntuu jopa turvalliselta olla töttöröö ensimmäisen tunnin heräämisestä ja unen sekaisessa tilassa mietiskellä yön seikkailuita.

Eilen tultiin mökiltä. Tuliaisena kaksi ihanaa teltassa nukuttua yötä ja selässä kunnon rusketusraidat. Yöt olivat viileitä. Mukavaa herätä yötarpeilleen (jos ei lasketa mukaan lämpimästä pussista nousemista ja teltasta ulos kömyämisen vaikeutta) ulkona avautuvan tyynen ja usvaa nousevan järven maisemiin. Oli lähes täysikuu. Ja paras osa - takaisin lämpimään makuupussiin.

Päivät olivat pelkkää nautiskelua. Maattiin auringossa kuin laiskat kissat kehräten. Välillä paikkaa vaihtaen ja järveen pulahtaen. Pitkästä aikaa maalasin maisematyön. Vaikeaa. Tulos oli aika synkkä verrattuna todellisuuteen. Mallista piirtäminen ei ole minun juttuni. Mielikuvitus rocks. Hauskempaa maalailla fantasiaa ja mielen liikkeitä, tunteella. Kuvia tuli napsittua paljon. Sekä diginä, että mustavalkoisena.

Sain uuden puhelimen. Nokia 6233. Aika hifi. Kestää hetken opetella kaikki hienot toiminnot. Puhelimen kamera on jo niin kehittynyt, että siitä on jo oikeasti iloa. Näyttö on suht iso. Kalenteri on tosi hyvä. Ja koko puhelimen sisältö on langattomasti yhteydessä tietokoneeseen. Huippua. Nörtteily kunniaan (:

Töttöröö jatkuu. Lähden selvittämään päätäni aamulehden seuraan.

Uskomatonta! Minulla oli tänään lähes kiire

Ihmisen ei kuulu elää tälläisellä helteellä kaupungissa kerrostalossa. Karmeaa herätä +30 asteessa koko yön hikoilleena ja voimatta avata ikkunoita. Rakennustyömaa talomme edessä meluaa edelleen aamu seitsemästä iltaan. Nyt pihalla häärää onneksi enää yksi traktori. Ehkä ne kohta lopettavat... Tätä olemme toivoneet jo kuukausia.. Ja talo on näyttänyt valmiilta jo kuukausia.. GRRR!!! Huomenna helpottaa. Pääsen taas nukkumaan loppuviikoksi telttaan ja lilluttelemaan uimapatjalle tuntikausiksi hyvä kirja mukana. Riippumattoa unohtamatta! "kehrää nautinnosta (:

Tänään oli taas hyvä päivä. Näitä on ollut jo niin paljon peräkkäin, että alan kohta oikeasti uskomaan niiden jatkuvan tulevaisuudessakin. Aamu sujui leppoisasti rutiineiden merkeissä. Yritin viimeisen kerran elvyttää parvekekukkia, jotka olivat kärsineet pahasti viime retkemme aikana. Äsken jouduin hyvästelemään koko konkkaronkan roskikseen... Iltapäivä kului lapparissa rupatellessa. Käynti oli mukava ja sain purkaa kertyneitä ajatuksiani. Terapian alkamispäiväkin varmistui ja lyhyt jakso päiviksellä tuli sovittua. Tuntui konkreettisesti siltä, että on saavuttanut jo jotain vuoden ahkeroinnilla ja ahdistuneisuudella.

Lapparista suuntasin kaupunkiin ostamaan neppareita. Huomenna saan jännittää osaanko käyttää niitä. Tarvitaan vasara ja kaikkea niiden paikalle saamiseksi... Matka jatkui Töölöönlahdelle lööbailemaan pariksi tunniksi ja tuurilla A tuli kaverikseni hengailemaan. Mukavaa. Illan vietin taas U:n kanssa Hietsussa loikoillen ja kuulumisia vaihdellen. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Tästäkin voi sanoa, että ystävyys ei katso aikaa. Vaikka ei oltu nähty vuoteen, sujui juttu kun ei oltaisi oltu päivääkään näkemättä. Ja jätskikiskan kautta kotiin.

Oikeasti olisi pitänyt kyllä pestä tänään pyykkiä reissua varten. Päivä oli kuitenkin niin mukavan leppoisa, että en usko edes nyrkkipyykkauksen mökillä harmittavan.

Sun is my best friend

Elämäni tarkoitus on tällä hetkellä ottaa mahdollisimman paljon aurinkoa. "Hieman" tyhjää, mutta täyttää jo tarkoituskensa tässä vaiheessa saikkua. Tänään teimme pyöräretken, jonka päämääränä oli köllöttely Pikkukosken rannalla.

Maalausvermeet oli mukana ja päätin olla ajattelematta mitään erikoista piirtäessäni. Tulos on outo. Näyttää joko ylöspäin kiivettäviltä rappusilta tai vaikkapa pelottavan monelta hämähäkin seitiltä. Solmulta, vaikka katselisi miten päin vain. Kuiteeski oli mukavaa piirtää pää tyhjänä.

Päivä on ollut laiska. Edessä ainoastaan kukkien ja yrttien hoitamista. Niin loman ilmeisestikkin kuuluu. Ja tää helle vie viimesetkin voimat! Onneks on enää huominen kaupungissa ja sit pääsee taas maalle viikoksi. Huh!!!

Huomenna on taas vierailu Lapparissa. Täytyy miettiä vielä vähän lisää mitä kaikkea haluan taas tietää.. Viimeisen kuukauden aikana on ajatukset menneet eteenpäin ja olis hirmu tarve keskustella kaikista asioista. Onneks enää yksi kuukausi tai jopa vajaa ennenku terapia alkaa. Ja sitä ennen vielä varmaan päiväosastolla pientä preppausta syksyä varten.

Life feels good

Takaisin Hesan kuumuudessa ja vilinässä. Reissumme Turun saaristossa sujui hyvin. Viiden huikean nopeasti kuluneiden mökkipäivien jälkeen suuntasimme 450 km ja yhdeksän tuntia Houtskärin Mossalan leirintäalueelle pystyttämään telttaa. Maisemat matkalla olivat huikeat ja viisi lossimatkaa toivat jännitystä. Tie kapeni kapenemistaan nopeusrajoituksen pysyessä kuitenkin kahdeksassakympissä. Jopa J ajoi alinopeutta, vaikkakin yritti suorilla pysyä paikallisten vauhdissa (; Itse leirintäalue oli surkea. Maisemasta päätellen oli kuin olisimme olleet jossain keski-suomessa. Hyttyset olivat huippunopeita iskuissaan ja poikkeuksellisen isoja. Tästä todisteena sain olkapäähäni 10*10 cm alueelle 18 paukamaa. Alueelle oli myös tungettu ravintola, jossa tarjoiltiin kahteen yöllä ja meteli oli sen mukainen. Oli kuitenkin mukavaa käydä kuuntelemassa Harri Marstiota livenä, vaikkakin nukkumatti kiikutti telttaan jo keikean puolivälissä. Nukuin kuin tukki, J taas ei. Teltan ulkopuolella oli ollut vauhdikasta ja kaiken päälle iso kumipatjamme puhkesi jälleen keskellä yötä. Tämä oli retkemme ensimmäinen ja viimeinen telttayö. Kiersimme kirkon ja muut nähtävyydet. Kotiseutumuseon säästimme kuitenkin tulevia vuosia varten. Näköalatornista aukesi huikeat maisemat, vaikkakin sen löytäminen oli hankalaa. Nähtävyydet kierrettyämme vaihdoimme saarta.


Varaamamme mökki, Särki, tuntui luksukselta. Saunottiin saaristomaisemissa ja laitettiin juusto-tuna-pastaa trangiassa. Ilta oli reissun paras. Päätimme palata vielä myöhemmin kesällä ja saatuamme riittävän annoksen saariston rauhaisaa idylliä, suuntasimme aamulla Turkuun. Hotellin varauksessa meni kaikki mahdollinen pieleen. Tuloksena sain kuitenkin kirjastokortin Turun kirjastoihin. Lopulta saimme tavarat (joita oli paljon) huoneeseen ja vaelsimme Aurajoen rantaan veneelle kuuntelemaan musiikkia ja juomaan viiniä. Nautiskelimme aikamme lämpimästä illasta ja sujahdimme onnellisina hotellin puhtaiden lakanoiden väliin.

Tunnollisina turisteina vierailimme Turun linnassa opastetulla kierroksella. Väärän opaskierroksen valitsemat, uskomattoman vastuuttomat ja ärsyttävät kahden pienen ja äänekkään lapsen vanhemmatkaan eivät lopulta onnistuneet pilaamaan historian tuntia linnassa. Kierroksen jälkeen päätimme lähteä kotiin, mutta päädyimmekin Naantaliin ihailemaan kallioilta maisemaa ja merituulta. Pizzat nautittuamme ajoimme kotiin.

Kaikesta tästä voin vain sanoa: Lopultakin tunnen voittaneeni masennukseni. Luonto tuntuu kauniilta ja voin tuijottaa haltioituneena kukkia toisensa perään vaikka loputtomasti. Kauneus on palannut. Jaksan nauraa. Maailma tuntuu taas mukavalta paikalta ja voin keskittyä voittamaan syömisen vaikeuden, joka vielä uhkaa pilata nyt saavuttamani eheyden. Life feels good again!