Life feels good

Takaisin Hesan kuumuudessa ja vilinässä. Reissumme Turun saaristossa sujui hyvin. Viiden huikean nopeasti kuluneiden mökkipäivien jälkeen suuntasimme 450 km ja yhdeksän tuntia Houtskärin Mossalan leirintäalueelle pystyttämään telttaa. Maisemat matkalla olivat huikeat ja viisi lossimatkaa toivat jännitystä. Tie kapeni kapenemistaan nopeusrajoituksen pysyessä kuitenkin kahdeksassakympissä. Jopa J ajoi alinopeutta, vaikkakin yritti suorilla pysyä paikallisten vauhdissa (; Itse leirintäalue oli surkea. Maisemasta päätellen oli kuin olisimme olleet jossain keski-suomessa. Hyttyset olivat huippunopeita iskuissaan ja poikkeuksellisen isoja. Tästä todisteena sain olkapäähäni 10*10 cm alueelle 18 paukamaa. Alueelle oli myös tungettu ravintola, jossa tarjoiltiin kahteen yöllä ja meteli oli sen mukainen. Oli kuitenkin mukavaa käydä kuuntelemassa Harri Marstiota livenä, vaikkakin nukkumatti kiikutti telttaan jo keikean puolivälissä. Nukuin kuin tukki, J taas ei. Teltan ulkopuolella oli ollut vauhdikasta ja kaiken päälle iso kumipatjamme puhkesi jälleen keskellä yötä. Tämä oli retkemme ensimmäinen ja viimeinen telttayö. Kiersimme kirkon ja muut nähtävyydet. Kotiseutumuseon säästimme kuitenkin tulevia vuosia varten. Näköalatornista aukesi huikeat maisemat, vaikkakin sen löytäminen oli hankalaa. Nähtävyydet kierrettyämme vaihdoimme saarta.


Varaamamme mökki, Särki, tuntui luksukselta. Saunottiin saaristomaisemissa ja laitettiin juusto-tuna-pastaa trangiassa. Ilta oli reissun paras. Päätimme palata vielä myöhemmin kesällä ja saatuamme riittävän annoksen saariston rauhaisaa idylliä, suuntasimme aamulla Turkuun. Hotellin varauksessa meni kaikki mahdollinen pieleen. Tuloksena sain kuitenkin kirjastokortin Turun kirjastoihin. Lopulta saimme tavarat (joita oli paljon) huoneeseen ja vaelsimme Aurajoen rantaan veneelle kuuntelemaan musiikkia ja juomaan viiniä. Nautiskelimme aikamme lämpimästä illasta ja sujahdimme onnellisina hotellin puhtaiden lakanoiden väliin.

Tunnollisina turisteina vierailimme Turun linnassa opastetulla kierroksella. Väärän opaskierroksen valitsemat, uskomattoman vastuuttomat ja ärsyttävät kahden pienen ja äänekkään lapsen vanhemmatkaan eivät lopulta onnistuneet pilaamaan historian tuntia linnassa. Kierroksen jälkeen päätimme lähteä kotiin, mutta päädyimmekin Naantaliin ihailemaan kallioilta maisemaa ja merituulta. Pizzat nautittuamme ajoimme kotiin.

Kaikesta tästä voin vain sanoa: Lopultakin tunnen voittaneeni masennukseni. Luonto tuntuu kauniilta ja voin tuijottaa haltioituneena kukkia toisensa perään vaikka loputtomasti. Kauneus on palannut. Jaksan nauraa. Maailma tuntuu taas mukavalta paikalta ja voin keskittyä voittamaan syömisen vaikeuden, joka vielä uhkaa pilata nyt saavuttamani eheyden. Life feels good again!