kesäkuuta 27, 2006

Juhannus

Viimeisen viikon ajalta voin rehellisesti sanoa ottaneeni kaiken irti kesästä. Juhannusviikolla käytiin Pikkukoskella ja Pilvijärvellä moneen otteeseen uimassa ja ottamassa aurinkoa. Itse juhannuksena vietin neljä yötä teltassa ja uin noin neljä kertaa päivässä. Vesi oli +23 asteista! Löysimme uudestaan uimapatjat. Suosittelen kaikille uimapatjan hankkimista. Siinnä saa rahoilleen vastinetta (:

J:lla alkoi loma ja suunnitelmissa on lisää telttailua. Lähdemme kiertämään länsi-suomen saaristoa autolla ja teltalla. Ensin kuitenkin (taas) melkein viikoksi mökille keräämään rohkeutta telttailuun - pientä pehmeää laskua J:lle telttaelämään.

Eilen käytiin Suomenlinnassa ja poltin kasvoni. Outoa, koska oli viileä päivä ja istuimme lähes koko ajan varjossa. Mökillä en palanut, vaikka lilluttelin tunnin uimapatjalla auringossa ja muutenkin vietin joka hetken ulkona. Tavallaan siis hyvä, että tänään sataa ja on pilvistä. Ehtii toipua kesävaurioista.

Syöminen on ollut jopa ihan säännöllistä melkein viikon ajan. Paino nousee taas. Ahdistaa. Kuitenkin grilliherkut ovat vieneet voiton, mistä ei saisi nyt tuntea huonoa omatuntoa. Ei kilon painon nousu sinäänsä ahdista niin pahasti, mutta se turvotus.. Varmaan taas jotain, vatsa lähtee käyntiin turvotusta. Eilen näytin kolmannella kuulla raskaana olevalta ja jopa J:a hävetti, kun kävimme terassilla juomassa bisset. Ihmiset tuijottaa pahalla silmällä. Pitäisi varmaan painaa paitaan: " En ole raskaana", teksti (:

Mukavaa viettää kesää ilman sen suurempaa ahdistusta. Toivottavasti tunne kestää. Nukkumisesta ilman Seroquelia ja Imovanea ei kuitenkaan tule mitään ja silti pirut hyppivät pitkin unia joka ikinen yö. Jollain tapaa ehkä helpottaa, kun tietää terapian alkavan vähän reilu kuukauden päästä. Ja saikustakin jo loppu häämöttää. Kyllä vähän vajaan vuoden saikku todellakin saa riittää. Vaikkakin tuleva talvi ja kevät tulee olemaan kuin vuosi päiväosastolla. Ihanaa saada tehdä taidetta kokonainen vuosi. Odotan niin innolla! Efexorin onnipillereitä saan syödä 300 mg:aa vielä ainakin vuoden loppuun. Pelottaa jo ajatuskin annoksen pienetämisestä, mutta täytyy luottaa psykiatrin taitoon. Vaikkakin sain tietää viime käynnillä lääkärin vaihtuvan syskyllä. Ärsyttävää. Toivottavasti ei käy huono tuuri ja saa jotakin poropeukaloa ensi vuodeksi..

Isä vaihtoi itsensä digiaikaan ja antoi minulle vanhan kameransa. Upeanmahtavaa! Nikonin F65 28-100 G objektiivilla. Vaikka noin kukaan ei enää osaa arvostaa mustavalkokuvauksen kauneutta ja paperivärikuvien konkreettisuutta, itse en aio paineen alla taipua (; Päin vastoin. Jokainen zoomaus ja negan valotus on ainutlaatuinen. Jokaiseen kertaan täytyy keskittyä. Virheistä voi oppia ja valotuksen taitoa kehitää ja kehitää ja kehitää.. Sitä ei voi ikinä oppia loppuun. Digikamerat ovat toki mukavia. Kyllä itsekkin sellaisen tulen vielä hankkimaan, mutta se ei tule korvaamaan mustavalkokuvauksen ihanuutta. Puhumattakaan pimiössä hääräämistä.

kesäkuuta 18, 2006

Viikonloppu

Perjantaina en sitten malttanut mieltäni ja ostin Nintendon (: Peleinä tarttui mukaan Tetris ja Älypeli. Uusia kivoja julkastaan juhannuksen jälkeen. Jee! Tuparit meni hyvin. Aluksi vähän jänskätti ja mieli oli maassa kotona käydyn pelisääntöjen selvityksen vuoksi. Kuitenkin kaikki humaltuivat ja oli mukavaa tavata pitkästä aikaa. Taas kerran lupasimme toisillemme, että nähdään useammin. Se on kuitenkin jo niin vaikeaa, kun kaikilla muilla - paitsi minulla - on velvollisuuksia töiden ja koulun suhteen. Puoli iltaa meni porukkamme ensimmäisen raskauden päivittelemiseen ja H otti kyllä tilanteesta kaiken irti.. Grrr.. No, kukin tavallaan. Toivottavasti tapa vain on kestävä.. Sanakarit olivat tehneet valtavasti eväitä ja lisäksi Korealainen ystävämme jokaiselle mahat täyteen Susheja.

Eilen oli sitten darra. Molemmilla onneksi. Ja jokaisen henkäyksen myötä suussa maistui merilevä liikaa syötyjen Sushejen ansiosta. Kuvottavampaa makua ei darrapäivälle enää varmastikkaan saa aikaseksi ja oksentaminen oli lähellä jokaisessa hengenvedossa. Maku ei meinannut lähteä suusta millään. Ei pesulla, purkalla tai vedellä. Sen tuhosi vasta syöty pitsa.

Pe-la-yönä unta sai silmään vajaan tunnin. Ei sitä pysty nukkumaan ilman rauhottavia.. Valitettavasti. Möröt hyppii silmille ja ahdistaa. Kyllä se sitten vielä joskus varmasti helpottaa. Mutta nyt en siis nukkunut. Istuin parvekkeella lukemassa päivän lehteä ja oikeastaan yö olisi voinut olla ahdistavampikin. Aamulla raahauduimme pitserian kautta rantaan nukkumaan. Oli mukavaa. Lisäksi kävimme Pikkukoskella uimassa. Vesi oli 22 asteista ja talviturkit lähtivät. Vedessä oli mukavaa lillua. Aion ostaa itselleni jonkin kumibotskin. Ne näyttävät olevan muodissa tänä kesänä ja voin siis lillutella uimapatjalla ilman häpeän tunnetta (: Tänään on tiedossa eilisen kaltainen päivä. Tosin ilman darraa ja väsymystä. Rannalle käy tie.

Pitämäni päiväkirjan mukaan olen tällä viikolla syönyt kohtis hyvin. Kaloreita on ruuasta tullut keskimäärin 1300 per päivä. Tulos on ihan hyvä. Tietysti sairas mieleni sanoo, että pitäisi olla vähemman ja juuri sen vuoksi olen tyytyväinen tulokseen, joka on selvästi yli 1000 kcal per päivä. Varsinkin loppuviikkoon on mahtunut ahdistusvapaita päiviä, eikä koko viikolla ole yhtäkään paastopäivää. Eikä muuten oksentamistakaan. Hyvä minä!

kesäkuuta 16, 2006

perjantai

Taas viikonloppu edessä. Ihan ku se jotenki eroais näistä muista päivistä.. Tänään on tuparit. Pelottavaa. Vaikka kaikki paikalle tulevat ovat ihan tuttuja.. Täytyy kerätä voimia illan koitosta varten. Pakko mennä. Enhän mä voi kaikkia päiviä vaan himassa päivystää.

Jatkuva vitutus päällä. Mä haluaisin olla vähän aikaa rauhassa yksin jossain. Ehkä rupeen nunnaksi jonnekkin Tiibetin vuoren huipulle. Eipähän tarttis enää ajatella mitään ongelmia. Kelais vaan mantroja ja kaikki kehuis, kun pystyis paastoamaan niin hyvin.

Ei mulla oo tänään mitään muuta sanottavaa.

kesäkuuta 14, 2006

Peruspäivä

Daisy lähti eilen. Varmaankin hyvään kotiin. Meni vähän halvalla, mutta varmaan pääasia, että meni. Nyt on vaan vähän vaikeampaa mennä itse mökille, mutta eiköhän kaipuu sinne keinot keksi. Ja HKL tulee taas tutuksi.. Näiden syiden takia yritän perustella itselleni, että voisin ostaa kauan himoitsemani iPodin, mutta toivottavasti järki voittaa ja soitin jää kauppaan.

Tänään ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Yritän olla ajattelematta... Yöunet on ollu huonot jo monta päivää putkeen ja väsyttää. Lisäksi on tullut syötyä luvattoman paljon kahden viimepäivän aikana. Olo on kuin isolla ilmapallolla. Viimeisen viikon aikana on joutunut liian moneen "tilanteeseen" kesän takia. Kuuntelemaan väkisin 40 min jätskijonossa laihoja, kauniisiti ruskettuneita ja kauniit bikinit omaavia tyttöjä, olemaan itse bikineissä ihmisjoukossa, olemaan bikineissä ilman väkijoukkoa, ja ihan muuten vaan katselemaan laihoja ja kauniita ihmisiä kesävaatteissa. Ihan syvältä...

Nälkä ei taas lähde syömällä. Kun sen on ensin houkutellut esiin syömällä. Kiva kierre. Nyt en kuitenkaan ole oksentanut varmaan kokonaiseen viikkoon, mikä on hyvä suoritus... Ottaen huomioon, että olen kuitenkin syönyt. Koko tähän ahdistukseen tuntuisi nyt olevan apuna ainoastaan se, että kesä menisi äkkiä ohi ja pääsisi kouluun syksyllä. Ja voisi taas pukeutua vähän suurempiin / löysempiin vaatteisiin.. Ja saman tekisivät myös muut ihmiset.

Taas pitää keksiä mitä tänään tekisi. Haluaisin osallistua jollekkin taidekurssille, mutta en ole löytänyt netistä yhtäkään. Aion olla myös tänään urheilematta. Ainoastaan pyöräily sallittua. Hehkeää.. ei ole siis tapahtunut mitään, eikä tiedossa mitään kivaa. Ahdistusta ja pyöritystä ilman päämäärää. Ja jotkut ovat vielä kateellisia ihmisille, jotka "saavat" olla saikulla. Haloo...

kesäkuuta 13, 2006

Hellettä

Eilen oli eka kunnon hellepäivä ja heti poltin selkäni. Enkä edes ehtinyt kauaa nauttia auringosta. Oli Helsinkipäivä ja Kumpulan maauimalassa ilmainen päivä. Paikka oli täynnä muksuja, mutta se ei oikeestaan häirinnyt. Tunsi itsensä lähes normaaliksi, kun kehtasi ottaa (pienen jahkailun jälkeen) aurinkoa bikineissä. Vaikka luonnollisesti tunsin itseni paikan suurimmaksi ja läskit pursusivat taas pitkin poikin...

Joka tapauksessa tänään olen suuntaamassa taas rannalle. Varmaankin Seurasaareen. Piirrustusvälineet ja kirja mukana. Niin ja pähkinöitä oraville (vaikkakin olen valtavan pettynyt saatuani tietää niiden tuhoavan linnunpoikasia).

Tänään tuli vahvistus, että olen päässyt Snelluun opiskelemaan. Nyt saan siis hyvällä omallatunnolla harrastaa taiteita seuraavan vuoden. Huippua! Tulisipa syksy nopeasti.. Ei malttais odottaa koulun alkua. Tuntuu, että kesää on jäljellä vielä ikuisuus.. Ahdistaa..

Tänään olen luvannut itselleni, etten harrasta liikuntaa. Ainoastaan pyöräilyä kaupunkiin ja Seurasaareen. Kulunut viikko on mennyt vähän överiksi liikunnan suhteen ja joka päivä on ollut pakko juosta ja uida, juosta ja uida... Mukavaa tosin, mutta toivottavasti ei pakkoliikuntaa..

Laiska päivä siis tiedossa. Toivottavasti Akateemisessa on sarjakuva, jonka hankin kouluun pääsyn kunniaksi. Sebastian Nybergin Feta blås. Psyko pojken on mahtava! Toivottavasti se innoittaa minuakin piirtämään muutaman ruudun (:

Soitin tänään myös äidilleni. Positiivinen ylläri oli, että hän oli iloinen Snelluussa aloittamisesta. Jopa kommentoi, että humanistinenala kuitenkin on muutakin kuin rahantekemistä ja sopii varmasti minulle paremmin. Meinasi suupielet venähtää... Kyseistä kommenttia ei olisi vielä vuosi sitten kyllä kuulunut.. Ehkä olen nyt tarpeeksi epäonnistunut, kun en ole pystynyt enää "oikeassa koulussa"
haalimaan ovareita oikeasti kokoon enää muutamaan vuoteen, että humanistinen hömppäkin kelpaa.. Kuhan vaan tekee jotain.. No joo..

Ja vielä katkeraan aiheeseen.. Kalorit.. Ne perkeleen kcal.. Hyppivät nenille ja pelottelevat. Onneksi ostin ruoka vaa´an. Tuntuu turvallisemmalta syödä, kun tietää tasan paljonko on pistänyt suuhunsa ja pysyy tarkasti laskuissa mukana. Hyvä vai huono.. Ainakin on tullut syötyä enemmän nyt kun pystyy kontrolloimaan täysin tarkkaan jokaista suupalaa. Ei riittävästi, mutta kuitenkin..

kesäkuuta 06, 2006

joo mä oon tästä lähössä..

Eilen oli katastrofi päivä.. Päätin olla rohkea ja käydä Unissa syömässä, Kaivopihalla. Portailla istui paljon väkeä ja tuntui liian suurelta asialta jäädä tekemään ateriavalintaansa kaikkien ihmisten eteen, joten päätin tehdä sen ylhäällä. Tuijottelin listaa aikaani (omasta mielestäni ikuisuuden) ja mieleni olisi tehnyt kääntyä jo pois. a) en enää kehdannut, b) olin päättänyt että syön vaikka mikä olisi.. Tein valintani, kalaa. Tilasin ja lautaselleni kaavittiin oikein extra annos.. koko laatikko tyhjäksi. Olisi tehnyt mieli huuttaa että ei enempää, hei, riittää jo.. Kala ui "kermassa".. Uhkuin kuitenkin vielä tarmoa.. Kyllä tämä tästä.. Nyt valitset riisin ja perunan välillä.. Perunaa.. Ja sitten salaattia.. Maksu ja täydestä salista tyhjä pöytä.. Istuin alas ja maistoin väkisin.. Tajusin että en millään pysty nielemään edes yhtä suupalaa ja sylkäsin sen takaisin lautaselle. Olisin halunnut jo juosta pois, mutta ainoastaan friikit häipyy täyden lautasen kanssa 10 sekunttia istuttuaan.. Suunnitelmani oli siis seuraava. a) Syön salaatin hitaasti (siihen meni noin 30 sekunttia, koska kalan kastike oli sotkenut salaatin ja se oli syömäkelvotonta), b) istun ja luen kirjaa niin kauan, että ympärillä olevat ihmiset häipyvät / eivät muista enää kauanko olen siinnä istuntu ja häivyn sitten.

Kaksi poikaa sotkivat kaiken... Sali oli siis täynnä ja he jäivät pyörimään siihen pöytäni eteen ja arpomaan josko mahtuisivat siihen. Juu.. paniikki iski ja sanoin, että istukaa vaan, mä oon tästä just lähössä. Toinen katsoi mua niinkun friikkejä katsotaan, ja sanoi: " Mut justhan sä alotit..". Heh.. no mä en nyt syökkään.. APUA! Pojat katsoivat toisiaan, pyörittelivät silmiään ja varmaan melkeen repsesivät nauramaan... Häivyin ja jouduin vielä jonottamaan (täyden lautaseni kanssa) astioiden palautukseen..

Olisin voinut itkeä.. Onneksi ei tullut tuttuja vastaan.. En enää mene yksin syömään Uniin.. Ikinä!!!

kesäkuuta 05, 2006

Aika on menettänyt merkityksen

Kulunut viikko on ollut kummallinen. Pelkään että masennusoireet ovat tulossa takaisin. Mikään ei taas tunnu miltään. Huomaan teeskenteleväni iloisuutta, koska en jaksa kuunnella kommentteja ilmeettömästä naamastani... Tuntuu kuin aamulla heräisi ainoastaan, jotta ilta taas tulisi ja pääsisi nukkumaan. Kyllä lääkkeet vaikuttavat. Nyt en saa nukuttua päivällä vaikka välillä haluaisinkin. Yöt puolestaan ovat päiviäkin vauhdikkaampia. Ei mene yhtäkään yötä ilman painajaisia. Kuolleita ihmisiä liikkuu päässäni joka yö. Pyörin ja narskutan hampaitani lähes läpi yön (kuulemma). Niin ja juttelen unissani. Toissa yönä poikaystäväni oli herännyt ja kysyi mitä sanoin. Vastasin vain: " Ei mitään sulle, mä puhun unissani". heh..

Olen viettänyt jonkun verran aikaa mökillä. Se on mukavaa. Juurikaan hiljaista siellä ei kuitenkaan ole. Mökki kun on seissyt paikallaan yli satavuotta (oikeasti) ja on suht vähällä käytöllä, niin eläimet ovat vallanneet tonttimme. Valtava määrä lintuja. Ensimmäisinä yöinä satakieli oli hiljaa ainoastaan, kun oli pimeää. Eli ei kovin montaa tuntia. Nukahdin sen lopettaessa ja heräsin joskus kolmelta kun aurinko nousi.. Yritin etsiä sen pesää puusta, koska se lauloi aina samalla oksalla ikkunan edessä. En löytänyt pesää. Hyvä niin, koska olin parin yön valvomisen jälkeen niin väsynyt, että olisin varmasti tuhonnut koko pesän. Loppuajan nukuin korvatulpat päässä, kunnes nyt olen jo tottunut lauleluun. Niin ja sain tietää, että satakieli pesii maassa.. Sieltä siis pesää etsimään jos käy liian rankaksi...

Ensimmäiset linnunpoikaset ovat jo syntyneet ja huutavat ruokaa pesistään. Lisäksi tontilla asuu oravia. Olen luullut, että ne ovat kasvissyöjiä, enkä käsitä, miksi ne yrittävät päästä niin ahkerasti lintujen pesille.. Yrittävätkö ne syödä poikaset? No jokatapauksessa niitä on hauska seurata, kun yrittävät karkuun linnuilta ja hyppivät aivan valtavia loikkia ja vapaapudotuksia puista toiseen. Lisäksi naapurissa asuu kissa, joka on oppinut, että jo pienellä naukumisella ja kehräämiseltä meidän pihallamme irtoaa Shebaa. Se onkin päivieni kohokohta. Kun kissa saapuu kiviaidan päälle naukumaan ja saan juosta sisään hakemaan sille herkkuja. Onneksi se on rapsutuksia kaipaava kissa. Olisi tylsää jos se vain söisi ja menisi matkoihinsa. Tämä tapaus viipyy pihalla niin kauan kuin sitä vain jaksaa raapia.

Lisäksi on lehmät. Niitä asuu täysi lauma naapurin pellolla. Välillä tuulee naapurista päin ja haisee oikeasti maaseudulta. Lisäksi makuuhuoneen ikkunasta voi katsella aamuisin aamuteetä juodessa lehmiä, jos ne vain sattuvat köllöttelemään oikealla puolella peltoa. Vähän matkan päässä taas asuu hevosia. Paikka on keskellä ei mitään ja hevoset eivät selvästikkään tapaa kovin usein vieraita. Ne ovat vähintäänkin todella uteliaita, kun niiden ohi kävelee. Kymmenen tuijottavaa ja korvat pystyssä olevaa hevosta vieretysten aidan vieressä tuijottamassa. Ja naapurin lehmillä sama homma. On melkeen pelottavaa kävellä pellon läpi kun kakskymmentä lehmää tuijottaa kivettyneinä...

Aika kuluu mökillä siis luontoa ihmetellessä ja Agatha Cristien tarinoita lueskellessa. Viimeisin oli kyllä pettymys, koska siinnä Hercule Poirot kuolee. Vaikka en kyllä usko hänen oikesasti kuolleen ja aijonkin tänään mennä kirjastoon hakemaan jatko-osia. Toivon olevani oikeassa. Mikäli luin juuri viimeisen teoksen, en olisi halunnut tietää Poirotin kuolemasta ennenkuin olen lukenut kaikki aikaisemmat teokset.. No joo.. Voi näitä saikkua viettävän ihmisen ongelmia..

Muistan joskus lukeneeni jostain masennusoppaasta, että parasta on vaikka tuijottaa lehden silmua jos se näyttää kauniilta. Tuijottaa niin kauan kuin jaksaa ja pikku hiljaa kaikki muukin alkaa näyttämään kauniilta. Olen siis sitä mieltä, että minun kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, koska siellä on kaunista ja linnuista huolimatta ihan hiljasta. Kaupungissa taas tuntee itsensä joka päivä niin turhaksi. Kaikki ystävät käyvät töissä ja ovat juuri saaneet lukukauden taas päätökseen. Ovarit kasvavat ja CVt pitenee. Itse taas herään aamulla ja joudun pohtimaan mihin tänään voimat riittäisivät. Mökillä on helpompaa. Siellä ei tarvitse valita. Voi vain keskittyä olemiseen. Lukea, olla lukematta, katsoa telkkaria jos huvittaa tai vaikka viritellä tulta saunaan jne.. Ei tarvitse lähteä minnekkään. Ei tarvitse olla kehenkään yhteydessä jos ei halua ja voi vain olla hiljaa. Se on parasta.

Syöminenkään ei mietitytä mökillä yhtä paljoa. Kaupungissa senkin joutuu valitsemaan ja jos lähtee käymään jossain, on se taas järjestettävä tai jätettävä järjestämättä. Mökillä kun ei lähde minnekkään, syö silloin kun tulee nälkä eikä itse syöminenkään ahdista niin paljoa. Mökillä ei ole vaakaa. Vaikka viime kerralla kyllä vakavasti harkitsin vaa´an mukaan ottamista, mutta päädyin sen olevan liian sairasta ja vaaka jäi kotiin. Mökillä ei myöskään tarvitse pelätä törmäävänsä kehenkään ja ei siis tarvitse miettiä miltä näyttää ja mitä on päällä. Ja lisäksi saa kävellä paljain varpain 24/7.

Tänään paistaa aurinko. Kuuluisi lähteä jonnekkin. Kuitenkin olen ollut poikkeueksellisen aikaansaava jo näin suht ihmisten aikaan. Pyykkiä on pesty, kuivattu, astianpseukone on jo käynyt, pölykoirat ovat saaneet kyytiä ja blogikin on nyt päivitetty. Parempi kuitenkin lähteä jonnekkin. Muuten alkaa taas ahdistaa tämä turhakkeena oleminen. Kirjastoon siis taitaa taas käydä tie...