Eilen en kuitenkaan malttanut mieltäni. Clas Ohlsonilla oli kaikki valkokuvaustarvikkeet poistomyynnissä ja ostin leikkurin. Hieno kapine ja tuli kyllä tarpeeseen. Illalla häärin labrassa neljä tuntia ja kuvista tuli mahtavia. Ihanan kesästä. Hieman toistoa, mutta ei voi käsittää noita nopeusrajotuksia tuolla Turun saariston perukoilla. Tälläkin tiellä oli 80 km / h rajotus (: Oli hassua ajella takasin päin Turkuun kun hienoilla teillä, jotka oli kolme kertaa yhtä leveitä, oli puolet pienemmät rajotukset.
Eilen nähtiin ANn kanssa ja käytiin Seurasaaressa. Mukavaa kun ilmat on vähän viilentyneet. Kesän kuumuus on mukavaa aina välillä, mutta kyllä mä taidan enemmän tykätä villapaita keleistä. Aamulla postilaatikosta tippui Hennesin kuvasto. Epäilyttävää, että suunnilleen yksikään vaate ei maksa yli kahtakymppiä. Yhden villatakin taidan hankkia ja uudet farkut olis paikallaan. Näytän vanhoissa jo niin rentulta kaikkine paikkoineen, että eilen yks narkkari tuli kehumaan mun siistejä paikkoja *just joo* ja yritti myydä pöllimiään aurinkolaseja. Itsensä mukaan hän on kleptomaani ja kassista löytyi 20 korkkaamatonta merkki aurinkolasia. Seksilläkin olis voinu ostaa lasit. Juu-juu...
Syöminen on taas vaikeeta. Homma kaatuu heti ku kukaan ei oo kantamassa ruokaa nenän eteen. Ja syö samaan aikaan. Sylin palstalla monet selittää miten ne häpee syömistä ja puputtaa lähinnä yksinään. Ei tajua. Musta tuntuu, että homma on toisin päin. Monet SHt syö just näyttääkseen muille syövänsä. Että epäilykset ei herää. Ja hakeutuvat sitten omaan rauhaansa mielellään niin pitkäksi aikaa ku mahollista, että ei sit tartte syödä. Aina niin mukavaa eristäytymistä. Varmasti just tän takia monien läheisille tulee yllätyksenä, että syömisen kanssa on jotain ongelmaa. Tiedä häntä. Tää on vaan mun näkökanta. Jokainen tietty tavallaan.
Lisää kitinää... Tää perhanan ihottuma ei pysy millään kurissa. Ei vois oikeen nyt taas pariin viikkoon käyttää noita kortisonivoiteita tai kohta mun iho on paperin ohutta. Kutinaa ja kutinaa. Samantien nousee takas. Ite epäilen, että tää ei kyllä oo mitään atooppistaihoa vaan keliakiaa. Onneks on sisätautilekurin aika varattuna. Huolestuttaa.
Tänään on vuorossa poseeraamista. Täytyy käydä ottamassa passikuvia Snellun kortteja varten. Suuntaan siis Kallioon. Uskomatonta, että tänään on jo torstai. Viikko on taas mennyt huimaa vauhtia. Serkku tulee huomenna hesaan ja tiedossa on illanviettoa suvun kesken. Siis vain meidän alle 25-vuotiaiden kesken. Kivaa siis odotellessa.
4 kommenttia:
Mä ainakin häpeän syömistä ja syön ihan eri tavalla yksin ku seurassa. Valitettavasti. Siksi yksin onkin pelottavaa jäädä kun ei yhtään tiedä mitä siitä tulee... Seurassa syöminen taas on sellasta taistelua tyyliin "ajatteleeko noi että oon ahneläskipaska jos otan vielä vähän".
Samoilla linjoilla pauliinan kanssa, että yksin on paljon helpompi syödä kuin seurassa. Jotenkin sitä vaan vieläkin häpeää syömisiään/syömättömyyttään. Tosin minua ei enää pelota jäädä yksin, niin kauan olen pystynyt olla potematta huonoa omatuntoa siitä, mitä olen syönyt. Uskokaa tai älkää, eilenkin söin popcornia(ja ihan normaalirasvaisia vielä) ja jälkeenpäin olin vaan ylpeä itsestäni, kun olin kyennyt siihen! =) Voimia sulle Muertha!
-Suvi
Jee, GO Suvi! Ja GO Muertha myös. Tsemityksiä yhä.
Hei kaverit! Kiva kuulla teistä. (:
Saitte ajatukseni liikkeelle.. Iso kiitos siitä! Kaksi päivää pohtimiseen meni, ja tulos löytyi.
On oikeastaan kolme ruokailuseura tyyppiä ja samalla häpeämisen astetta:
1. Vanhemmat (ja varsinkin äiti): Ei pysty kuvittelemaankaan syövänsä suupalaakaan suljetussa tilassa ainoastaan perheen kesken. Sellaista vaihtoehtoa ei ole. Aivan liian kamalan kammottava painajaistilanne. Eli siis täysi solmu.
2. Ihmiset, jotka eivät tiedä SHtä: Tilanteen mukaan. a)Jos mieli on rento, syöminen on yhtä rentoa. b) Tai jos ei ole rentoa, niin sitten syödään, jos tuntuu siltä, että täytyy pitää kulissia yllä ja syödä, jotta ihmisillä ei herää epäilykset. c)Tai sitten paeta jonnekkin ja olla syömättä. Tää toistuu esim koulusssa.
3. Ystävät, jotka tietävät: Helpottavat oloa kantamalla ruuan eteeni ilman suurempaa meteliä. Alkavat itse syödä. Eivät kommentoi sen enempää syömistä, tai syömättömyyttä. Ainoastaan tukevat syömällä itse. Jotenkin antavat luvan siihen syömiseen. On ok syödä nyt, koska tähän aikaan päivästä kuuluu syödä - tyylillä.
Niin.. Jos tästä saan itsekkään vaikka huomenna selvän, mitä olen tarkoittanut, niin hyvä.
Ehkäpä syy siihen, miksi tuntuu siltä, että en häpeä syömistäni onkin yksinkertainen, eikä lainkaan oikeestaan ok. Valitsen seurani. En pidä enää vanhoihin ystäviin yhteyttä, tai ainoastaan niihin, joiden kanssa olo on rento. Uudet kaverit valitsen huolella. Perheeni kanssa en ole syönyt lähes vuoteen. No, kuitenkin tuntuu siltä, että valinnat on ollut ihan hyvät. Ehkä välillä on hyvä tarkistaa seuraansa, jos se saa itsensä voimaan paremmin...
Lähetä kommentti