Juhannus

Viimeisen viikon ajalta voin rehellisesti sanoa ottaneeni kaiken irti kesästä. Juhannusviikolla käytiin Pikkukoskella ja Pilvijärvellä moneen otteeseen uimassa ja ottamassa aurinkoa. Itse juhannuksena vietin neljä yötä teltassa ja uin noin neljä kertaa päivässä. Vesi oli +23 asteista! Löysimme uudestaan uimapatjat. Suosittelen kaikille uimapatjan hankkimista. Siinnä saa rahoilleen vastinetta (:

J:lla alkoi loma ja suunnitelmissa on lisää telttailua. Lähdemme kiertämään länsi-suomen saaristoa autolla ja teltalla. Ensin kuitenkin (taas) melkein viikoksi mökille keräämään rohkeutta telttailuun - pientä pehmeää laskua J:lle telttaelämään.

Eilen käytiin Suomenlinnassa ja poltin kasvoni. Outoa, koska oli viileä päivä ja istuimme lähes koko ajan varjossa. Mökillä en palanut, vaikka lilluttelin tunnin uimapatjalla auringossa ja muutenkin vietin joka hetken ulkona. Tavallaan siis hyvä, että tänään sataa ja on pilvistä. Ehtii toipua kesävaurioista.

Syöminen on ollut jopa ihan säännöllistä melkein viikon ajan. Paino nousee taas. Ahdistaa. Kuitenkin grilliherkut ovat vieneet voiton, mistä ei saisi nyt tuntea huonoa omatuntoa. Ei kilon painon nousu sinäänsä ahdista niin pahasti, mutta se turvotus.. Varmaan taas jotain, vatsa lähtee käyntiin turvotusta. Eilen näytin kolmannella kuulla raskaana olevalta ja jopa J:a hävetti, kun kävimme terassilla juomassa bisset. Ihmiset tuijottaa pahalla silmällä. Pitäisi varmaan painaa paitaan: " En ole raskaana", teksti (:

Mukavaa viettää kesää ilman sen suurempaa ahdistusta. Toivottavasti tunne kestää. Nukkumisesta ilman Seroquelia ja Imovanea ei kuitenkaan tule mitään ja silti pirut hyppivät pitkin unia joka ikinen yö. Jollain tapaa ehkä helpottaa, kun tietää terapian alkavan vähän reilu kuukauden päästä. Ja saikustakin jo loppu häämöttää. Kyllä vähän vajaan vuoden saikku todellakin saa riittää. Vaikkakin tuleva talvi ja kevät tulee olemaan kuin vuosi päiväosastolla. Ihanaa saada tehdä taidetta kokonainen vuosi. Odotan niin innolla! Efexorin onnipillereitä saan syödä 300 mg:aa vielä ainakin vuoden loppuun. Pelottaa jo ajatuskin annoksen pienetämisestä, mutta täytyy luottaa psykiatrin taitoon. Vaikkakin sain tietää viime käynnillä lääkärin vaihtuvan syskyllä. Ärsyttävää. Toivottavasti ei käy huono tuuri ja saa jotakin poropeukaloa ensi vuodeksi..

Isä vaihtoi itsensä digiaikaan ja antoi minulle vanhan kameransa. Upeanmahtavaa! Nikonin F65 28-100 G objektiivilla. Vaikka noin kukaan ei enää osaa arvostaa mustavalkokuvauksen kauneutta ja paperivärikuvien konkreettisuutta, itse en aio paineen alla taipua (; Päin vastoin. Jokainen zoomaus ja negan valotus on ainutlaatuinen. Jokaiseen kertaan täytyy keskittyä. Virheistä voi oppia ja valotuksen taitoa kehitää ja kehitää ja kehitää.. Sitä ei voi ikinä oppia loppuun. Digikamerat ovat toki mukavia. Kyllä itsekkin sellaisen tulen vielä hankkimaan, mutta se ei tule korvaamaan mustavalkokuvauksen ihanuutta. Puhumattakaan pimiössä hääräämistä.