Aika on menettänyt merkityksen

Kulunut viikko on ollut kummallinen. Pelkään että masennusoireet ovat tulossa takaisin. Mikään ei taas tunnu miltään. Huomaan teeskenteleväni iloisuutta, koska en jaksa kuunnella kommentteja ilmeettömästä naamastani... Tuntuu kuin aamulla heräisi ainoastaan, jotta ilta taas tulisi ja pääsisi nukkumaan. Kyllä lääkkeet vaikuttavat. Nyt en saa nukuttua päivällä vaikka välillä haluaisinkin. Yöt puolestaan ovat päiviäkin vauhdikkaampia. Ei mene yhtäkään yötä ilman painajaisia. Kuolleita ihmisiä liikkuu päässäni joka yö. Pyörin ja narskutan hampaitani lähes läpi yön (kuulemma). Niin ja juttelen unissani. Toissa yönä poikaystäväni oli herännyt ja kysyi mitä sanoin. Vastasin vain: " Ei mitään sulle, mä puhun unissani". heh..

Olen viettänyt jonkun verran aikaa mökillä. Se on mukavaa. Juurikaan hiljaista siellä ei kuitenkaan ole. Mökki kun on seissyt paikallaan yli satavuotta (oikeasti) ja on suht vähällä käytöllä, niin eläimet ovat vallanneet tonttimme. Valtava määrä lintuja. Ensimmäisinä yöinä satakieli oli hiljaa ainoastaan, kun oli pimeää. Eli ei kovin montaa tuntia. Nukahdin sen lopettaessa ja heräsin joskus kolmelta kun aurinko nousi.. Yritin etsiä sen pesää puusta, koska se lauloi aina samalla oksalla ikkunan edessä. En löytänyt pesää. Hyvä niin, koska olin parin yön valvomisen jälkeen niin väsynyt, että olisin varmasti tuhonnut koko pesän. Loppuajan nukuin korvatulpat päässä, kunnes nyt olen jo tottunut lauleluun. Niin ja sain tietää, että satakieli pesii maassa.. Sieltä siis pesää etsimään jos käy liian rankaksi...

Ensimmäiset linnunpoikaset ovat jo syntyneet ja huutavat ruokaa pesistään. Lisäksi tontilla asuu oravia. Olen luullut, että ne ovat kasvissyöjiä, enkä käsitä, miksi ne yrittävät päästä niin ahkerasti lintujen pesille.. Yrittävätkö ne syödä poikaset? No jokatapauksessa niitä on hauska seurata, kun yrittävät karkuun linnuilta ja hyppivät aivan valtavia loikkia ja vapaapudotuksia puista toiseen. Lisäksi naapurissa asuu kissa, joka on oppinut, että jo pienellä naukumisella ja kehräämiseltä meidän pihallamme irtoaa Shebaa. Se onkin päivieni kohokohta. Kun kissa saapuu kiviaidan päälle naukumaan ja saan juosta sisään hakemaan sille herkkuja. Onneksi se on rapsutuksia kaipaava kissa. Olisi tylsää jos se vain söisi ja menisi matkoihinsa. Tämä tapaus viipyy pihalla niin kauan kuin sitä vain jaksaa raapia.

Lisäksi on lehmät. Niitä asuu täysi lauma naapurin pellolla. Välillä tuulee naapurista päin ja haisee oikeasti maaseudulta. Lisäksi makuuhuoneen ikkunasta voi katsella aamuisin aamuteetä juodessa lehmiä, jos ne vain sattuvat köllöttelemään oikealla puolella peltoa. Vähän matkan päässä taas asuu hevosia. Paikka on keskellä ei mitään ja hevoset eivät selvästikkään tapaa kovin usein vieraita. Ne ovat vähintäänkin todella uteliaita, kun niiden ohi kävelee. Kymmenen tuijottavaa ja korvat pystyssä olevaa hevosta vieretysten aidan vieressä tuijottamassa. Ja naapurin lehmillä sama homma. On melkeen pelottavaa kävellä pellon läpi kun kakskymmentä lehmää tuijottaa kivettyneinä...

Aika kuluu mökillä siis luontoa ihmetellessä ja Agatha Cristien tarinoita lueskellessa. Viimeisin oli kyllä pettymys, koska siinnä Hercule Poirot kuolee. Vaikka en kyllä usko hänen oikesasti kuolleen ja aijonkin tänään mennä kirjastoon hakemaan jatko-osia. Toivon olevani oikeassa. Mikäli luin juuri viimeisen teoksen, en olisi halunnut tietää Poirotin kuolemasta ennenkuin olen lukenut kaikki aikaisemmat teokset.. No joo.. Voi näitä saikkua viettävän ihmisen ongelmia..

Muistan joskus lukeneeni jostain masennusoppaasta, että parasta on vaikka tuijottaa lehden silmua jos se näyttää kauniilta. Tuijottaa niin kauan kuin jaksaa ja pikku hiljaa kaikki muukin alkaa näyttämään kauniilta. Olen siis sitä mieltä, että minun kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, koska siellä on kaunista ja linnuista huolimatta ihan hiljasta. Kaupungissa taas tuntee itsensä joka päivä niin turhaksi. Kaikki ystävät käyvät töissä ja ovat juuri saaneet lukukauden taas päätökseen. Ovarit kasvavat ja CVt pitenee. Itse taas herään aamulla ja joudun pohtimaan mihin tänään voimat riittäisivät. Mökillä on helpompaa. Siellä ei tarvitse valita. Voi vain keskittyä olemiseen. Lukea, olla lukematta, katsoa telkkaria jos huvittaa tai vaikka viritellä tulta saunaan jne.. Ei tarvitse lähteä minnekkään. Ei tarvitse olla kehenkään yhteydessä jos ei halua ja voi vain olla hiljaa. Se on parasta.

Syöminenkään ei mietitytä mökillä yhtä paljoa. Kaupungissa senkin joutuu valitsemaan ja jos lähtee käymään jossain, on se taas järjestettävä tai jätettävä järjestämättä. Mökillä kun ei lähde minnekkään, syö silloin kun tulee nälkä eikä itse syöminenkään ahdista niin paljoa. Mökillä ei ole vaakaa. Vaikka viime kerralla kyllä vakavasti harkitsin vaa´an mukaan ottamista, mutta päädyin sen olevan liian sairasta ja vaaka jäi kotiin. Mökillä ei myöskään tarvitse pelätä törmäävänsä kehenkään ja ei siis tarvitse miettiä miltä näyttää ja mitä on päällä. Ja lisäksi saa kävellä paljain varpain 24/7.

Tänään paistaa aurinko. Kuuluisi lähteä jonnekkin. Kuitenkin olen ollut poikkeueksellisen aikaansaava jo näin suht ihmisten aikaan. Pyykkiä on pesty, kuivattu, astianpseukone on jo käynyt, pölykoirat ovat saaneet kyytiä ja blogikin on nyt päivitetty. Parempi kuitenkin lähteä jonnekkin. Muuten alkaa taas ahdistaa tämä turhakkeena oleminen. Kirjastoon siis taitaa taas käydä tie...