joo mä oon tästä lähössä..

Eilen oli katastrofi päivä.. Päätin olla rohkea ja käydä Unissa syömässä, Kaivopihalla. Portailla istui paljon väkeä ja tuntui liian suurelta asialta jäädä tekemään ateriavalintaansa kaikkien ihmisten eteen, joten päätin tehdä sen ylhäällä. Tuijottelin listaa aikaani (omasta mielestäni ikuisuuden) ja mieleni olisi tehnyt kääntyä jo pois. a) en enää kehdannut, b) olin päättänyt että syön vaikka mikä olisi.. Tein valintani, kalaa. Tilasin ja lautaselleni kaavittiin oikein extra annos.. koko laatikko tyhjäksi. Olisi tehnyt mieli huuttaa että ei enempää, hei, riittää jo.. Kala ui "kermassa".. Uhkuin kuitenkin vielä tarmoa.. Kyllä tämä tästä.. Nyt valitset riisin ja perunan välillä.. Perunaa.. Ja sitten salaattia.. Maksu ja täydestä salista tyhjä pöytä.. Istuin alas ja maistoin väkisin.. Tajusin että en millään pysty nielemään edes yhtä suupalaa ja sylkäsin sen takaisin lautaselle. Olisin halunnut jo juosta pois, mutta ainoastaan friikit häipyy täyden lautasen kanssa 10 sekunttia istuttuaan.. Suunnitelmani oli siis seuraava. a) Syön salaatin hitaasti (siihen meni noin 30 sekunttia, koska kalan kastike oli sotkenut salaatin ja se oli syömäkelvotonta), b) istun ja luen kirjaa niin kauan, että ympärillä olevat ihmiset häipyvät / eivät muista enää kauanko olen siinnä istuntu ja häivyn sitten.

Kaksi poikaa sotkivat kaiken... Sali oli siis täynnä ja he jäivät pyörimään siihen pöytäni eteen ja arpomaan josko mahtuisivat siihen. Juu.. paniikki iski ja sanoin, että istukaa vaan, mä oon tästä just lähössä. Toinen katsoi mua niinkun friikkejä katsotaan, ja sanoi: " Mut justhan sä alotit..". Heh.. no mä en nyt syökkään.. APUA! Pojat katsoivat toisiaan, pyörittelivät silmiään ja varmaan melkeen repsesivät nauramaan... Häivyin ja jouduin vielä jonottamaan (täyden lautaseni kanssa) astioiden palautukseen..

Olisin voinut itkeä.. Onneksi ei tullut tuttuja vastaan.. En enää mene yksin syömään Uniin.. Ikinä!!!