Masennus

Heräät aamulla ja muistat kaikki yöllä nähdyt sekavat unet. Itse näen läninnä tippumis unia. Viimeyönä kauppakeskuksen kerrokset romahtivat yksitellen ja katsoin halkeaman reunalla kun läheiset ihmiseni tippuivat ja katsoivat minua silmiin lentäessään. Toissa yönä hissini tippui taas vaihteeksi pilvenpiirtäjässä. Muutama kerros kerrallaan ja aina vaan nopeammin jos hengitin. Kuitenkin.. Heräät ja pyyhit yölliset unet mielestä. Nouset ja tiedät että pitäisi syödä aamupalaa. Mutta onko pahempaa tapaa aloittaa päivä kun syömällä. Jos ei syö, on edes jokin asia, mistä voi itsessään olla tyytyväinen päivän aikana. Tai vaihtoehtoisesti syödä ja tuntea itsensä entistäkin lihavemmaksi koko päivän.

Selaan aamun lehden ja yleensä lähden lenkille seurasaaren ympäri. Välillä jään nauttimaan kevätauringosta, mikäli missään ei näy pelottavia joutsenia tai muuten vain hengailevia ihmisiä. Toivoisin että minulla olisi koira. Sen kanssa olisi mukaavaa jakaa lenkkeily. Taidan lainata kaverini koiraa vielä tällä viikolla.

Lenkkeillessä yleensä pää selkeää hetkeksi. Suunnitelmat tuntuvat selkeiltä ja helpoilta toteuttaa. Menen vain kotiin ja syön. Ei se aamupala ole niin vaikea. Hyvää se tekee. En halua sairastaa koko elämääni. Kotiin päästyäni käyn suihkussa ja totean että ei minulla ole nälkä. Syön sitten lounaan.

Päivä kuluu ja puuhailen. Kuuluisi syödä viimeistään 12:00 lounasta. Mutta ei minun vielä tarvitse. Ei ole nälkä. Tunnit kuluvat ja kello lähestyy viitä tai kuutta. Päätän syödä jotain. Tällä hetkellä parhaiten uppoavat porkkanaletut. Syömisen jälkeen on kuitenkin aina huono-omatunto. Viime aikoina taas useammin ja useammin illat kääntyvät herkutteluksi ja ahminnaksi.. ja tiedäämmehän mitä siitä taas seuraa.. ja lisää huonoa omaatuntoa.. Ehkä huomenna kaikki on taas paremmin..

Lääkärini kysyi tänään mikä olisi se, joka saa minut taas syömään.. en todella tiedä. Käyn lääkärissä, jotta saisin sieltä neuvoja.. en osaa tai edes halua yrittää itse. Ei mikään onnistu. Ainakaan kahta päivää peräkkäin..

Aamulla herättyäni mietin josko olisi jotain mukavaa tekemistä. Mistään ei innostu. Päivät ovat aamusta iltaan suorittamista. Kauneus on kadonnut maailmastani. Tehdessäni aikaisemmin mukavia asioita, voin vain muistella miltä tämäkin tuntui joskus. Voiden vain syyttää itseäni, että mikään ei tunnu miltään. Tulee kesä ja auringosta pitäisi jaksaa nauttia. Siitä saa energiaa.. hmmm... toivottavasti ensi kesänä tulee edes muutama päivä, jolloin tuntuu mukavalta mennä aurinkoon istumaan...