kyllästynyt ahdistukseen

http://www.malux.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/kokeel/havaits/seepra.gif

Eräs sairaalassa tapaamani kaveri vaan tokaisi muutama viikko sitten, että hän vain kyllästyi ahdistukseen ja päätti lopettaa sen. Hän kylläkin pääsi unelmiensa kouluun ja sillä saattoi olla osuutta asiaan, mutta miten se voi joltakulta käydä vain yhden päätöksen avulla. Itse kävin tänään kahden lääkärin kanssa keskustelua bentsojen syömisestä ja he vakuuttelivat niiden tarpeellisuudesta riippuvuudesta huolimatta. Tuntuu kuin siirtäisin ongelmaa jokaisella pillerillä kauemmaksi ja pakoilisin todellisuutta. Toisaalta sain taas uuden haavan omakätisesti ranteeseeni toissapäivänä. Näytän kohta seepralta.

Osastolle lähete olisi kirjoitettu jo tänään jos olisin siihen suostunut. Haluan kuitenkin katsoa vielä muutaman viikon tai kuukauden kuinka pärjään. Masennus on ilmeisesti taas vallannut mieleni. Se pirulainen joka tappaa naurun. Voi kuinka kaipaankaan kunnon nauramista - niin että vedet valuu silmissä, mahaan sattaau ja ei meinaa saada henkeä. Voisin maksaa koko kuukauden yli jäämät kuntoutusrahat siitä hyvästä. Se ei saajalle olisi kovinkaan paljoa, mutta olisi sen arvoista.

Kuten kerroin olen muutanut. Onneksi sain netin käyttöön. Se helpottaa ja on jotain tekemistä. Muuten olen kuin heitetty johonkin vieraaeen paikkaan jota en tunne. En osaa toimia tässä huoneessa. Niin monta kuukautta on vierähätänyt juurettomana, että kaikki omat tavaranikin tuntuvat vierailta. En osaa toimia täällä ja toisaalta en haluakkaan. Haluan vain regresiivisesti vetäytyä peiton alle pakoon pahaa maailmaa. Sain tänään siunauksen nukkumiselleni, mikä tuntui enemmän kuin hyvältä. Lääkäri oli sitä mieltä että vain tarvitsen 14 tuntia vuorokaudessa unta ja sillä selvä. Yleensä kuulee vaan kauhisteluita ja sitä miten pitäisi olla aktiivisempi ja tehdä omia juttuja. Kuitenkin sentään käyn joka päivä jossain, enkä ainoastaan köki sängyssä. Siitä plussat kotiin.

Syömiset tökkii. Jokainen ateria on ahdistava ja pakotettava alas. En kuitenkaan enää haluaisi siihen samaan ajatusten myllerrykseen ja omaan maailmaan minkä paastoaminen kaikessa kauneudessaan tekee.

Nyt on kuitenkin tulossa viikonloppu ja aijon viettää sen kultani kanssa. Illaksi on tiedossa ilotulitusten katsomista ja muuten vaan leppoisaa hengailua. Toivottavasti olisi mahdollisimman monta ahdistumatonta hetkeä päivissä ja pystyisin nauttimaan yhdessä olosta. Olemaan läsnä ja jopa nauramaan muutamat naurut.