huhtikuuta 14, 2007

Tätä minusta ei olisi kukaan koskaan uskonut

Kello on aamulla 8:11. Olen jo syönyt aamupalan. Oikeasti. Vetaissut lääkkeet. Ja huipennus... En herännyt kellon soittoon. Ehkäpä pienen päivärytmityksen on antanut toi osastolla oleskelu, jossa ei edes viikonloppuisin ylösnousemisessa ole armoa. Toisaalta nukuin 12 tuntia, ilman unilääkkeitä.

Olen yrittänyt hieman vilkastutttaa sosiaalista elämääni ja ottanut taas yhteyttä kavereihin. Eilen olin nääntyä kun juttelin neljän ihmisen kanssa hetken. No, jokaisen tapaan tässä viikon kuluessa, mikä on kivaa, mutta pelottaa miten siitä voi väsyä niin paljon.

Peini pesäni alkaa tuntua omaltani. Olisi mukavaa saada a) pahvilaatikoita takaisin lainasta ja b) tilalle tuoli, jonka päälystämisen olen jo suunnitellut.

Keskittymiskyky kaikkea kognitiivista kohtaan, jossa pitää pysyä paikallaan on nollassa. Kävin äsken rämpläämässä verhoja paikalleen, mutta onneksi tajusin siitä lähtevän äänen ehkä häiritsevän jotakuta ja lopetin kesken.

Tulipa kummallinen mieliteko. Haluaisin nähdä Ronja ryövärin tytär - elokuvan. Voisin käydä kirjastossa katsomassa josko sielä vaikka olisi. Se on varmaan mahottomuus, mutta kirjasto on 200 m päässä..

lähden keittämään aamukahvit ja lukemaan eilisen hesarin.

Ei kommentteja: