Voiko koulussa oikeasti olla kivaa?

Pää on täynnä ajatuksia. Eilen siis alkoi koulu. Istahdin Herttoniemessä bussiin, joka vie kouluun. Ilmassa oli Snellun tuntu. Sen huomasi heti ja suupielet venähtivät hymyyn. Istuin alas ja heti sain juttuseuraa: " Ootko menossa Snelluun?" En ole tuntenut oloani uudessa koulussa vieraiden ihmisten keskellä kertaakaan vaivautuneeksi, eksyneeksi tai orvoksi. Aloitettiin avajaisjuhlilla. Koko henkilökunta esittäytyi. Varsinkin kokki sai raikuvat aplodit ja niiden syy paljastui tänään ruokapöydässä. Mahtavat pöperöt! Lisään tähän kuvia ruokailu huvilamme ikkunasta. Sielu lepää. Lisäksi roukatunti on oikeasti tunti ja kaikki syövät yhtä aikaa. Ei tarvitse kiirehtiä. Ei tarvitse juosta ruokailun jälkeen. Voi ihastella merta hetkisen ja kävellä kauniin puistotontin läpi takaisin opin pariin. Tänään oli talokokous. Oppilaat ja opettajat kokoontuvat ja puhutaan taloa koskevista asioista. Me kun siivoamme, hoidamme tontin ja kahvilan aivan itse. Sitten tanssittiin - kansantansseja. Jep. Kuulostaa oudolta, mutta oli muuten hauskaa. Ja liikuntana vatasi aerobiktuntia ainakin hikoilun perusteella. Pääasiassa Kreikkalaisia kansantansseja (:

Eilen opettelimme tuntemaan yhden ihmisen ryhmästämme. Meitä on noin 50, joten nimien opettelussa on taas vähän haastetta. Onneksi kaikki muutkin ovat yhtä huonoja nimimuistissaan - oikeasti (: Tutustuin EL:aan. Tänään jaoimme tutustumisemme koko ryhmälle. Se oli yllättävän mukavaa. Varmastikkin muutkin kokivat samanlaisen aitouden tunteen, kun uusi ihminen esittelee sinut muille. Tottakai jännitti, että ei kerro liikaa ja sanoo asiat pariaan loukkaamatta. Aina kun voi itse tulkita asian väärin jne. Lisäksi maanantain keskustelu ehti jo mennä vähän syvällisemmäksi ilmeisesti melkein joka parilla ja nämä yksityiskohdat, kuinka monta siskoa, mitkä koulut käyty jne. unohtuivat ainakin itseltäni. Kuitenkin oli jännää kuulla toisen kertomana itsestään. Tuntui kummallisen hyvältä, ikäänkuin synninpäästöltä, kun EL kuvaili kouluun päätymistäni suunnilleen näillä sanoilla:" M on ollut talouskoulussa ja tullut siihen tulokseen, että se ei mitenkään päin tee häntä onnelliseksi." Näin se on. Kuitenkin omassa päässäni materia, koko yhteiskunnan paine ns. menestykseen ja oma sisäinen taisteluni sitä vastaan, oman onnen, mielenrauhan löytäminen käyvät edellen taistelua. Nuo sanat olivat kuin oikeutus sille, että saan nauttia koulussa käymisestä. Se saa olla kivaa. Sen ei tarvitse olla stressiä tentistä tenttiin, kilpailua kaikkien kesken ja pelkoa tulevaisuuden työpaikasta, CVn pidentämisestä.

Niin.. tässä ehkä tiivistettynä se, miltä ensimmäiset päivät koulussa ovat tuntuneet. Ihmiset ovat aitoja ja avoimia. Jopa rehtori mainitsi avauspuheessaan, että ihmiselle tärkeintä on olla omaitsensä. Ja se näkyy koulussa. Ihmiset ovat yksilöiitä ja antavat muille tarvitsemansa tilan, kunnioituksen. Tämä tuntuu vain olevan niin harvinaista nykyään kouluissa. Tai varmaan se on ollut harvinaista myös aikaisemmin. Aina voi puhua ja asettaa kauniita arvoja, mutta on ihailtavaa, miten aidosti tämä ilmapiiri on Snelluun luotu.

Iltapäivä oli myös mukava. Menimme suoraan koulusta syömään kakkua ETn luokse. Mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Pitkän sumun jälkeen tunne siitä, että jaksaa ja haluaa tavata ihmisiä on upea. Ehkä todellisen masennuksen kokemisessa on siis hyvätkin puolensa. Kakku oli muuten hirmu hyvää. ETn isä on pro kakuissa. Juu.. ja sitten lähdin vielä käymään kaupungissa. Siellä vastaani tuli nainen, joka ojensi minulle ruusun. Hänen silmistään paitoi rakkaus lapsiaan kohtaan, jotka leikkivät vähän matkan päässä. Nainen ei pyytänyt rahaa. Hän vain kertoi tulevansa Romaniasta ja sanoi, että hänellä ei ole rahaa. Annoin muutaman euron. Itsestäni tuntui, kuin minua olisi kiitetty siitä, että olen tsempannut itseni hyvään kuntoon ja jaksan nyt käydä koulua. Pyöräilin myöhemmin naisen ja lasten ohi. He halasivat toisiaan niin hellästi, että valitettavasti harvemmin niin vilpitöntä rakkautta ja aikaan pysähtymistä näkee täysin suomalaisilta vanhemmilta. Ihmisillä on usien aivan liian kiire. Ja mihin... sitä he eivät taida itsekkään tietää...

Ja vielä aamun lekuri käynnistä avautuminen. T lähti ja sain uuden psykiatrin. Tiukkis... Ärsyttävää... Olis nyt ees kysyny miltä eka koulupäivä tuntu. Perhana vaan tivas syömisiä koko tunnin. Ok. Se on sen työ.. Mutta kun ei se oo vaan niin yksinkertaista. Se ei vaan oo. Mun kanssa voi tivata syömisiä tunnin viemättä asiaa senttiäkään eteenpäin. Tai voi kysyä mitä kuuluu ja kerron kyllä miten ne syömiset menee ja kun ne on aina yhteydessä siihen miten muuten menee... Grrr... No, toi oli vaan eka käynti sillä. "Mutta meidän täytyy nyt tarkasti seurata miten tämä sinun kehityksesi suunta menee", kommentoi tiukkis EP. Juu juu.. seuraillaan. Onneks ei tartte tavata sitä kun kerran parissa viikossa.

Huomenna on tiedossa kiva päivä. Koulu (tietysti) päivällä, illemmalla maalausten luovutus näyttelyä varten ja vielä huipennukseksi taidekorkeakoulujen bileet Väiskissä. Sinne menemme porukalla. Hubaa (: