elokuuta 19, 2006

Viikonvarrelta...

Maanantai ja tiistai vietettiin Tallinnassa. Oli kiva olla yötä matkalla. Reissu tuntui pitemmältä kuin se olikaan. Lisäksi aika riitti vanhastakaupungista poistumiseen, mitä suosittelen kaikille. Maanantaina käytiin Kasvitieteellisessä puutarhassa. Ei kyllä päihittänyt Hesan kasvitieteellistä koollaan tai esillepanossaan, mutta Orgidea kokoelma oli huiman iso. Siellä oli remontti menosaa ja paikka näytti laajenevan. Tytynee mennä muutaman vuoden päästä uudestaan.

Kasvitieteellisen vieressä on TV-torni, jossa myös vierailtiin. Reissun tunnetta voi verrata jonkin hieman epäilyttävään huvipuistolaitteeseen kiipeämiseen. Hissin nappia painettua tuntui, että nyt se on menoa. Lisään muutaman kuvan hissin epäilyttävyydestä. Itse torni on 240metriä korkea ja ihmiset pääsevät 170 metriin, missä on näköala tasanne ja ravintola. Selkeällä säällä ylhäältä näkyy Suomeen saakka. Illalla syötiin keskiaikaisessa ravintolassa ja kierreltiin vanhaakaupunkia.

Tiistaina satoi. Tosin vain aamulla. Siirsimme eläintarhan vierailua tunnilla ja mässäsimme sen ajan hotellin ihanaa aamiaista. Joka paikassa oli hehkutettu, miten hieno eläintarha on. Pikkuisen epäilytti lajien määrä ja varsinkin niiden eksoottosuus. Valitettavasti olimme oikeassa.. Järkyttävän pieniä ja täysin eläimen lounnollisen käyttäytymisen vastaisia hakkejä. Jääkarhut, kaikki karhut, kaikki isot kissaeläimet, hyeenat, sudet jne.. oli saman kokoisissa betonisissa kämpissä. Tosiaalta pitää katsoa ehkä historiaan ennenkuin tuomitsee... Neuvostoliiton hajoaminen ja niiltä jääneet eläimet muistaakseni adoptoitiin tähän tarhaan ja sen päälle rahoitus loppui samoihin aikoihin. Kovaa taistelua ylipäätään pitää eläimiä hengissä ja ruokkia niitä. Tästä voisi taas käydä keskustelua, miten asiat olisi pitänyt hoitaa, lopettaa eläimiä vai yrittä sillä mitä on, jne... Mutta kun ratkaisun ovat tehneet ja säilyttäneet eläimiä, niin on nostettava hattua, että tarhalla oli nähtävissä rakennustöitä ja uudistamista.

Siirryimme takaisin kaupunkiin ja kiipesimme raatihuoneen torniin. Heh.. Jalat kaks päivää kipeenä kiipeemisestä (: Askelmat oli hirmu korkeita ja matkaa stadionin tornin verran... Ehdittiin vielä syödä hyvin, kun jo piti siirtyä laivaan. Monelle matkan kohokohta oli juuri laivassa. Ainakin menosta päätellen. Päivätansseja oli vetämässä Eino Grön ja diskoteekki oli tupaten täynnä. Itse tyydyin mummoilemaan kafeteriassa maitokahvin ja Wana Tallinna hörpyn kera.

Muutama päivä on mennyt ihan loikoillessa. Alkaa ahdistaa aika kovaa tää oleskelu.. Liian vähän tapaamisia Lapparissa ja ajatukset ehtii kertyä liikaa. Onneks arki alkaa. Saattais muuten pää hajota.. heh heh.. (:

Ostin "taas" uuden pyörän. -50% ja päätin ansainneeni kunnon pyörän. Sillä ajalee nyt talvellakin ja talviuintini on askelta lähempänä toteutuakseen. Olen kestänyt tota rämisevää rakkinetta, josta osta tippuilee ihan miten huvittaa, koko kesän ja alumiinirunkoinen kaunotar tuntui niin mukavalta ja hiljaiselta ajella. Harvemmin palaa pinna niin täysin, kun eilen.. Ensimmäisellä kunnon lenkillä pyöräilemässä ja lokari lähtee irti ja pärisee niin, että korttelit kaikuu. Helvetti että meni hermo. Just kun oli päättänyt että pärisevä pyörä saa riittää, niin mun uusi kaunotar menee rikki.. Ei auta kun päristellä sen kanssa tänään kauppaan ja pyytää korjaamaan..

Eilen oli ilotulituksen joka vuotiset skabat. Päästiiin hyville paikoille oikeastaan ihan sattuman ansiosta. Oli ihan kivat räiskeet... Takasin tullessa meinasi alkaa ahdistaa, kun oli niin paljon ihmisä kulkemassa samaan suuntaan.

J:lla loppuu tänään loma. Käydään tänään vielä Seurasaaressa loikoilemassa ja illalla leffassa. Mukava päivä tulossa. Ens viikolla on päivis viikko ja pitää taas puputtaa aamupalasta lähtien kaikki safkat.. Ahdistavaa..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ai juu se olikin vasta alkavalla viikolla. Mä jo viime viikolla yritin sua tähyillä... Tuun ma ja pe käymään siellä. Katsotaan josko törmättäisiin.

Tsemppejä sinne!